perjantai 16. elokuuta 2013

Parveke(kukat)

Viime vuonna kuvasin tänne blogiinkin aika usein parvekkeeni kukkaloistoa. Tänä vuonna asia on vähän toisin. Alkukesän jälkeen kuumuus ja pitkät poissaolot kotoa saivat aikaan sen, että parvekkeen kukkalaatikko on lähinna vitsi.

Etualan kesäleimu on edes jonkinlaisessa kukassa, muista ei paljon iloa ole. Tänä vuonna onnistuin valitsemaan kasvit myös niin, että niiden kukkiminen oli aika nopeasti ohi.

Kuten tämän neilikan. Ei ole juuri iloa ole ollut kesäkuun jälkeen...

"Ja vielä on kesää jäljellä", eihän nyt ole vasta kuin elokuu. Niinpä ostin tänään lähimarketista kolme pallokrysanteemia á 6 euroa. Pistin kesäkukat (tai niiden kuivuneet rangat) biojätteeseen ja asettelin krysanteemit ruukkuineen parvekelaatikkoon. 



Heti tuli kivemman näköistä. Kukat oli pakattu aika tiiviiseen tötteröön, joten ne vielä varmasti "pullistuvat" tuosta vähän enemmän pallomaisiksi. Nämä krysanteemithan sietävät aika kylmääkin ilmaa. Ja taustalla pilkottaa yksi itsekasvattamani elämänlangan kukka. Ne ovat kukkineet ihan kiitettävästi. Harmi vain, kun kukka ei kestä kuin yhden päivän.

Mutta yksi kukka on ylitse muiden, se on pelargonia. Ensi kesänä ajattelin istuttaa vain niitä tuohon kukkalaatikkoon. Pelargonian yksi haittapuoli on vain se, että siitä tippuu paljon kuukien terälehtiä. Tämä kukka on kestänyt kuumuutta ja kuivuutta.



4 kommenttia:

  1. Krysanteemit pullistelevat komeasti kukka-alttaassasi. Eipä niitä raaskuja viitti katsella, tulee vaan paha mieli, kompostiin, kompostiin joutavat.

    Pelakuu kestää melkein mitä tahansa. Paitsi ei sadetta. Mulla on pelakuuraaskuja patiolla, sateesta seuonneena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi tuo parveke, jossa lämpöä ja sateensuojaa riittää. Syksymmällä vedetään vielä lasit eteen. Joskus olen onnistunut pitämään pelargoniat hengissä marraskuun loppuun saakka.

      Poista
  2. Minullakin sama loppupäätelmä kesäkukista. Olemme paljon poissa, joten ainoat kestävät ovat pelargonit ja marketat. Ne kestää mitä vain lähes ja kukkivat kiitollisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten edell. vastauksessa sanoin, pelargoniat kestävät meilläpäin hyvissä olosuhteissa marraskuulle asti. Kerran kävi vain niin, että kun on pimeä, kun lähtee töihin ja pimeä kun saapuu kotiin, ei sinne parvekkeelle juuri katsele. Sitten yhtenä jouluisena sunnuntaipäivänä lenkillä katsahdin lasittuua parvekettamme päin ja ihmettelin, mikä ihmeen karahka siellä on? No, se oli unohtunt pelargonia...

      Poista