sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Grillikausi avattu!

Aivan kamalasti me emme täällä kaupungissa grillaile. Silloin tällöin, Aviokki yleensä makkaraa, koska tuo sähkögrilli on tullut joskus parvekkeelle hankittua. Se muuten syttyi viime syksynä palamaan... Oli unohtunut grillin huolto tekemättä. Sinne kertyy nokea, karstaa ja rasvaa. Onneksi Aviokki huomasi lieskat heti ja heitti maton grillin päälle. Se oli meille vakava muistutus siitä, että harvoin käytettävääkin grilliä pitää muistaa puhdistaa.

Nyt tein pitkästä aikaa itse salaatin. Oheen grillaattiin ohuita kanafileitä. Oli hyvää. Vaikka periaatteessa vastustankin kananlihan syömistä. Sen verran epäinhimillisissä olosuhteissa niitä kasvatetaan. Mutta menkööt nyt tämän kerran.


Tästä lähdettiin...

...Ja tämä saatiin lautaselle.


Olen muuten kävellyt viime aikoina valtavsti, noin 2 1/2 tuntia päivässä. Niitä geokätköjä etsimässä. Ilmat ovat suosineet, mutta toki lämpimämpi olisi saanut olla. No, kyllä kait se kesä saapuu ajallaan.


Nallikarikaverini. Neljä geokätköä, kaksi tuntia ja vartti.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja maistui kans! Ruokailu venyi tuonne klo 16 kieppeille, joten eipä tarvitse muuta tänään syödä. Ja huomiseksi evääksi kanasaattia...

      Poista
  2. Maistuisi minullekin salaatti ja grillattu kana! :) Mukavaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tämhän on ihan karppaajan ateria...

      Poista
  3. Olisko alimmassa kuvassa meijän koirapoikien hyvä blogikamu Elvis? :D

    VastaaPoista