lauantai 21. kesäkuuta 2014

Lontoo, vielä kerran

Hotellin valinta Lontoosta sisältää aina pikkuisen yllätysmomentin. Koskaan ei tiedä, mitä saa. Ikuisena reppumatkaajana ja vähän pihinä ihmisenä, en viitsi sijoittaa kamalasti hotellihuoneen hintaan. Tällä kertaa hotelliksi valikoitui Southwarkin alueelta, Thamesin etelärannalta Mercury-hotelli. Ihan ok, perussiisti hotelli. Tosin näkymät hotellihuoneen ikkunasta olivat aika ankeahkot ja huonekin oli melkoisen pieni, mutta kyllä sinne mahtui. Ja yllätys yllätys, lähtöpäivänä respan tiskiltä löytyi suomea puhuva työntekijä.

Hotelli sijaitsi 200 metriä kuuluisasta Tate-museosta. Koska olen käynyt jo useamman kerran Lontoossa, mihinkään perinteisiin turistipaikkoihin emme tyttäreni kanssa menneet. Mutta tuo museo oli vielä käymättä ja kun se nyt oli niin likietuisella paikalla, totesinkin, että tuossa museossa vierailu kuuluu ihmisen perussivistykseen.

Mutta joo. En halua vaikuttaa sivistymättömältä juntilta, mutta taide on todella laaja käsite... Vanha sanonta, että "tuohon pystyisi pikku lapsikin", piti kyllä paikkansa. Mutta sehän taiteen pointti onkin, että uskaltaa ja rohkenee tehdä, mitä haluaa ja myy sen vielä taiteen nimellä.

William Green (1934-2001) Untitled 1958
Lucio Fontana (1889-1968) Spatial Concept "Waiting" (1960)
Kukin muodostakoon oman käsityksensä näistä tauluista. Tuo alapuoleinen taulu on kangasta, johon on tehty viilto... Ja selostuksen mukaan sitä on suunniteltu ja hahmoteltu pitkään...

Muutoin Lontoo on muodostumassa lasitornien hallitsemaksi kaupungiksi. Aluksihan Lontoota yritettiin pitää matalana kaupunkina, mutta nyt suunnitelmat ovat muuttuneet. Ja paljon siellä rakennettiin uutta.



Lontoon korkein rakennus, The Shard tai Shard London Bridge, sijaitsi myös hotellimme lähellä. Rakennuksessa on 87 kerrosta ja se on yli 300 metriä korkea. Muuten kaupunkikuvaa hallitsivat lukemattomat nostokurjet ja uutta kiiltävää Lontoota rakennetttiin.


London Eye ei ole minua varten...


Ja geokätköilysaldokin kasvoi viidellä, kun kumpikin puoli Thamesin rannasta tuli käveltyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti