perjantai 14. marraskuuta 2014

No nyt repes!

Tänne Pohjolaan on avattu uusi ostoskeskus, Ideapark. En todellakaan ole enää mikään shoppailuihminen ja tuossa kyseisessä ostoskeskuksessakin olin ajatellut käydä vasta joskus maaliskuisena tiistaina. Että varmasti ei ole ruuhkaa silloin. Mutta tyttäreni houkuttelemana lähdin käymään siellä tänään.

Joo. Ei tarvitse käydä toista kertaa. Samat vaatekaupat kuin muuallakin, ripoteltuna puolen kilometrin mittaisen käytävän varrelle. Ja ostoskeskuksessa ei ole edes kunnollista ruokakauppaa (eikä Alkoa). Ainoa vähän erikoisempi liike oli Hööks, tuo hevosiin erikoistunut liike. Mutta koska en ole hevosihmisiä, niin eipä sieltäkään mitään minun matkaani lähtenyt.

Joten sitten piti käydä syömässä! Ruokapaikaksi valikoitui Tomo sushi bar.


Oli oikein hyvää ja maistuvaa. Mutta nyt ei taas muutamaan kuukauteen tarvitse sushia syödä. Sushi on hyvää, mutta vain harvakseltaan syötynä.

Ja koska vieressä oli Arnoldsin kahvila, niin jälkiruuaksi ostimme kunnon donitsit kahvin kera. Puolustukseni pitää mainita, että en ole koskaan aiemmin Arnoldsin donitseja maistanut. Ne kuuluvat siihen kategoriaan, joiden syömisestä minulla tulee huono omatunto. Että yritä nyt siinä sitten pysyä hoikkana ja vaan donitseja syöt (tämä on omatunnon ääni...). Ihan hyviä olivat donitsitkin. Mutta ei tarvitse syödä toista kertaa...


2 kommenttia:

  1. Hmm... Kerta riittää, tai toisten kertomukset, eli pysyn kaukana kauppakeskuksista. Yritettiin pari kesää sitten mennä Tuuriin ja sain paniikkikohtauksen jo parkkipaikalla, kun autolle ei ollut tilaa ja ihmiset loikkivat kuin pakojänikset pitkin pihaa. Huh huh. Jäi ekaks ja vikaks yritykseks. Mää pysyn kotona. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuriin minuakaan ei saa edes pitkällä kepillä tökkimällä. Jotenkin tuntuu hassulta, että joillekin se ostaminen on elämää suurempi asia...

      Poista