perjantai 25. maaliskuuta 2016

Uusi ihastus

Kävin heti tilaisuuden tullen ostamassa itselleni aktiivisuusrannekkeen. Minä olen vähän koulussa kaikkeen tekniikkaan ja tilastoihin, joten tästäpä oivallinen apu päivän liikuntojen seuraamiseen. Ja tietenkin valkoisen <3

Ranneke osoittaa kuljetut askeleet ja kalorinkulutuksen. Lisäksi se näyttää, kuinka paljon on vielä liikuttava. Niin, ja onhan siinä kellokin :) Kaiken voi tietenkin kytkeä tietokoneeseen ja sinne asiat jäävät muistiin ja niitä voi tarkastella myöhemminkin. Eilen en saavuttanut päivän aktiivisuus-tavoitetta, vaikka liikuin mielestäni ihan kohtuullisesti. Tänään, pitkänäperjantaina ja vapaapäivänä, otin koiruudet mukaan ja lähdin pitkälle lenkille. Askelia kertyi yli 10 000. Aikaakin meni 1h ja 45 min. Kotona vielä lattioiden "spik and span" - moppaus ja paikallaan juoksua kaksi minuuttia. Ja pam! Päivän aktiivissustavoite oli saavutettu, eikä kello ollut kuin 14.00.

Syömiset ovat meneet ihan hyvin. Ihmettelen taas sitä, että kuinka helppoa minun on siirtyä kontrolloituun ruokavalioon. Mutta myös sitä, että miten helppoa siitä on sitten lipsua, kun en koskaan ole pystynyt pitämään tavoitepainoani paria vuotta pidempään. Onko se geeneissä vai luonteessa?

Pääsiäiseksi laitoin taas lammasta. Ja totesin, että ei ole minun juttuni, ei. Ostin kotimaista Tammisen tilan lampaan ulkofilettä. Marinoin fileitä puolittain itse ideoimassa marinadissa, vähän katsoin myös netistä. Eli punaviiniä, soijaa, suolaa, valkosipulia ja yrttejä. Tuoksu oli huumaava. ja kuulemma marinointiin käy halpempikin punaviini. Minulla sattui olemaan 16 euron punkkua...


Ensin nopea paisto pannulla ja sitten 150°C uuniin noin 15 minuutiksi. Kuvassa file näyttää kyllä ihan palaneelta korpulta. Tummuus johtuu marinadista. Ostin myös ensimmäistä kertaa elämässäni raakaa parsaa. Oli kova homma kuoria koko nippu. Oheen tuoresalaatti ryyditettynä fetalla ja oliiveilla. 

Mutta ei. Lammas on lammasta. Osaako joku sanoa, miten siitä saa ihanan murean? Minun fileestäni tuli pikkuisen sitkeä ja villasukka maistui kaikesta huolimatta jostain taka-alalta... Mutta parsat olivat ihania. Parsalle kuuluisi tehdä hollandais-kastike, mutta sehän on puhdasta voita. Ei tällä kertaa.


Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kerro sitten myöhemmin, että mitä olet tykännyt tuosta rannekkeesta. Olen jo pitkään miettinyt ostamista, mutta kun en osaa päättää, mikä olisi paras... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt olen ihan tyytyväinen. Ja luotan laatumerkkeihin. Tuo Polar on tuosta ihan naapurikunnasta. Ja olisin halunnut sen bligblig -version, mutta Budget sportissa ei ollut sitä ja en jaksanut lähteä metsästämään muualta.

      Poista
  2. Onko tuo se Loop II. Looppi on hyvä, mutta kaipaisin siihen suoraa sykeominaisuutta, ettei tarvisisi leikkiä erillesen sykevyön kanssa. Joskus spinningin jälkeen harmittaa kun sykevyö on jäänyt kotiin ja loop herjailee liian vähåstä aktiivisuudesta. Minäkö muka suorituskeskeinen ;)

    Lammas on hyvää. Meillä paistetaan lyhyesti pinnat, kypsytetään uunissa ja annetaan vetäytyä hiukan foliossa. Kaiken a ja o on tuoreet lihat. Itse ostan nykyään jos vain on mahdollista suoraan tilalta. .
    Upeat narsissit!

    VastaaPoista
  3. Öö, tuota nyt en tiedä mikä Looppi tämä on. Kuitti on tallessa, mutta rasian heitin roskiin. Sykevyön olisi voinut ostaa erikseen, mutta joskus "sata" vuotta sitten ostamani sykemittari jäi kaappiin paljolti se takia, että en jaksanut pistää sitä sykevyötä päälle. Eli suora sykeominaisuus olisi ihan jees.

    Narsissit ovat ihan sittarista. Harjoittelen valokuvausta uudella (siis käytettynä ostettu) kamerallani.

    VastaaPoista