keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kengät

Minun on pakko käydä ostamassa tänään itselleni lenkkikengät. Nimittäin kerran viime kesänä kävelin sellaisilla aika huonoilla, kävelyyn sopimattomilla läpysköillä aika pitkän matkan. Kantapääni kipeytyi niin, että en voinut kävellä seuraavana päivänä ollenkaan. Pahin kipu kesti pari viikkoa. HoitajaTuttavani sanoi sen olevan todennäköisesti kantapään sidekudospussin tulehduksen (en muista nyt ihan tarkkaa diagnoosia), joka on tyypillinen vamma juuri tuollaisesta kävelystä. Ja kantapää vaivasi ainakin puoli vuotta. Nyt olen sitten kävellyt niillä Marimekon Converse lenkkareilla, mutta kantapään vanha vaiva tuntuu palaavan takaisin. Maastokengät ovat liian raskaat ja kuumat näin kesällä.


Lisätavaraa löytyi myös kirppikselle. Kolme paria kenkiä. Vasemmanpuoleiset on ostettu Espanjasta. Käyttämättömät. Lyhyenä ihmisenä en vain osaa kävellä tuollaisilla loafereilla. Keskimmäisiä kenkiä on käytetty kerran. Olimme menossa häihin ja yhtäkkiä huomasin, että kengät olivat jääneet kotiin. Jostain maalaiskaupasta hätäpäissäni ostin nuo. Vähän jo vanhanaikaiset ja minun mielestäni yksinkertaisesti rumat. Espritin kengät ovat auttamattomasti liian isot. Aviokki ihmettelee, että voiko jaloistakin laihtua. Minä sanon, että voi.




Paino? Se kiusoittelee ikävästi minua ja aamulla vaaka osoitti lukemia 62,5 kg. Eilen uusien perunoiden ja muiden härpäkkeiden lisäksi ostin purkin 1% piimää. Voi että se maistui hyvälle! En ole juonut piimää varmaan vuoteen. Miksi muuten sanotaan, että alkoholi lihottaa (No, kyllähän joissain juomissa on kaloreita)? Nimittäin Olvilta on tullut markkinoille sellaista "pissis-siideriä" (valkoinen pullo). Siinä on 40 kcal/1 dl. Eli saman verran kuin tuossa piimässä...

4 kommenttia:

  1. Jaloista voi laihtua... Tämän jouduin toteamaan pudotettuani lähes 40kg eli melkein kaikki kengät meni vaihtoon.

    VastaaPoista
  2. Joo, minäkin olen ihmeissäni lukenut, kun jotkut sanovat, että koko muuttui kaksikin kokoa alaspäin! Sitä ei jotenkaan tule ajatelleeksi, mutta kai rasvaa jalkoihinkin kertyy.

    Vaikka siinä alkoholissa olisikin vain 40 kcal desissä, niin siinä on myös nolla prosenttia mitään hyödyllistä. Ja neljäkymmentäkin kcal desissä tarkoittaa 200 kcal pullo ja 1000 kcal/ 5 pulloa, joten onhan se aika paljon jostakin, millä ei ole minkäänlaista ravintoarvoa.

    VastaaPoista
  3. Tottahan se on, mitä J.B. alkoholista sanoit. On vaan jäänyt tuo kalorien katselu päälle...

    VastaaPoista
  4. Mäkin olen miettinyt tuota jalkojen lihoamista.. Tai laihtumista :D Olen ihan tosissaan pohtinut tätä asiaa. Nyt siis tiedän, että voin ehkä tulevaisuudessa mahtua sirompiin kenkiin! Kiitos!

    VastaaPoista