sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Alkukesä

Alkukesä on minulle aina vähän sellaista leijumisen aikaa. En oikein tiedä, mille alkaisi. Olisi paljon tehtäviä hommia, mutta aina on jokin tekosyy lykätä niitä myöhemmäksi. Huomenna olisi kyllä tarkoitus aloittaa siivous. Tuntuu, että joka paikaan mihin kosken, löytyy kasapäin koivun ja männyn siitepöyä. Minäkin, joka en ole oikeastaan millekään allerginen, sain silmäoireita tuosta koivun valtavasta siitepölymäärästä. Yksi ilta katsoessani ulos, ajattelin, että missä palaa? Mutta tuo "savu" olikin vain koivun siitepölyä, jota tuulenpuuska irroitti norkoista. Harmi, kun en saanut siitä valokuvaa.

Kesäkeittiökausi on jälleen alkanut mökillä. Mutta miksi kaikki grillattavaksi tarkoitetut pihvit ovat rakenteeltaan lähempänä kengänpohjaa kuin ihmisravintoa? Päätimme Aviokin kanssa, että lihan grillaaminen saa meidän osaltamme olla ohi. Jokainen tänä alkukesänä ostettu grilliliha on ollut aivan kamalaa, sitkeää ja jänteikästä. 




Kreikkalaista salaattia, kurkku-kermaviilikastike kalalle ja täytettyjä herkkusieniä. Kokeeksi ostin tuota Starbucksin valmiskahvia. Ihan juotavaahan tuo oli. Herkkusieniin valkosipulia, oman maan ruohosiopulia ja juustoa.




Kasvatuslaatikoista pilkistää jo salaatti. Kesäkukat on ostettu. Ja ensi viikolla tyttären kanssa Lontooseen!

Mutta. Olette varmaan lukeneet noista Oulun vauvasurmista. Ja kamlaa on, että minä tunsin tuon naisen... En läheisesti, mutta kuitenkin tiedän hänet ulkonäöltä. Ja olihan hän oppilaani vuosien takaa. Tuo tieto kyllä pysäytti kuin pommi ja pisti miettimään. Siis miten hän on voinut tehdä nuo teot? Ensinnäkin synnyttää viisi lasta yksinään ja vielä piilottaa ruumiit? Tuo mukava, kaunis ja sosiaalinen nainen... Jotain on niksahtanut jossain vaiheessa tosi pahasti päässä. Entä hänen vanhempansa...? Tässä on nieltävää vielä pitkäksi aikaa.

4 kommenttia:

  1. Voi mulla o kans niiiiiii huono omatunto köö kokonaista puoli vuotta oon aikonu siivota keittiön kaapit, mutta en vaa saa millää aikaseksi, hällän uuneinee ja jääkapin mää piän aina tiptop-kunnosa, sattuneesta syystä, mutta kaapeisa kaikki aina sikin sokin... ja akkunakki o vielä pesemättä, sekkää ei iso homma oo, mutta se alakamine. Ossais sitte ees olla ressaamatta, köö o saamato :D :D

    No höh, mää en käsitä, että mitä ihime pihivejä tootta ostanu, ku o nui huonoja ollu??!?! Kokkeile vielä kerra ja osta possun sisävilepötkylä, sitä ei kyllä saa pilalle kukkaan... kalavot pois ja leikkaat semmosia nuin kahen sentin siivuja siitä, kuumalle parilalle ja oisko semmone puolitoista minnuuttia molemmin puolin, päälle vähä suolaa ja rillimaustetta rippaus... vie kielen mennessää!!

    Ja tuo viimene... siinä totisesti o nieltävää, pitkäksi aikaa niinku sannoit. Suren näitä yhteiskunnan säästökohteita, vappaana liikkuu ihimisiä, joitten kuulus olla hoijosa, valavotusa semmosesa eikä liikkua vappaana... mää en oo ees lukenu ensimmäisen päivän jäläkeen nuita lehtijuttuja, tuntuu pahalle se median hehkutus aina ku jottai pahhaa sattuu :/

    Mutta ihanaa kessää Manta ja mahottoman mukavaa Lontoon matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuossa kirjoituksessa en maininnut, mutta esim. viime kesänä ainoa, mikä onnistui grillissä, oli juuri tuo possun sisäfile. Siihen on palattava nytkin. Kaikenmaailman rillimaisterit saa unohtaa.

      Ihanaa kesää sinullekin!

      Poista
  2. Itse ostan grillattavat lihat mielellään "suoramyynnistä". Ne on ehkä hiukan kalliimpia, mutta ah niin paljon parempia kuin kaupan vakuumissa olleet. Oon tykästynyt nykyään erityisesti lampaaseen ;).

    Sulla tulossa komea salattirivistö. Vieläköhän ehtisi salaattia istuttamaan?

    Tuo Oulun tapaus on tosi traaginen ja erityisen hurjaa sinä on se, ettei kukaan lähipiiristäkään huomannut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tässä ihan lähellä parikin suoramyyntipistettä. Siirryn alkukesän kokemuksien perusteella suosiolla heidän asiakkaaksi. Ja marinadin tekeminen itse on helppo juttu. Jos sitä kaipaa.

      Poista