tiistai 18. kesäkuuta 2013

No niih...

Toukokuun lopussa saamani flunssa ei ollutkaan selätettävissä tuosta vain. Varmaan asiaa pahensi se, että en levännyt koko aikana. Ensin töitä aamusta iltaan ja sitten heti reissuun lähtö. Nyt poskionteloissa tuntuu olevan jotain ja korvatkin soivat koko ajan. Iltapäivälle sain lääkäriajan. Ja väsyttää ihan kamalasti. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta...

Kävin muuten ostamassa niitä uusia perunoita. Ruåttalaisia, marketista, 99 snt kilo. Ihan maistuivat uusilta perunoilta (siis suomeksi: eipä paljon miltään, olivat varmaankin Timoa). Torin kotimaiset Siiklit (parempi varhaisperunalajike) maksoivat 10 euroa litra. Aviokki laski oikein perunoiden massan avulla, että kilohinnaksi torin perunoille tuli liki 13 euroa. Tiedän, että markka-ajattelu on tyhmää, mutta kuka olisi markka-aikana maksanut perunoista liki 75 mk/kilo? Tänä aamuna hinta oli laskenut jo 8 euroon/litra. Pitänee kait sitä juhannukseksi ne Siiklit kuitenkin hakea.

Hemmottelua reissussa, täydellinen jalkahoito. Kreikkalaiseen tyyliin ei tuostakaan kuittia saanut (30 euroa) ja en kyllä viitsinyt sitä kinutakaan. Siinä hoidon kestäessä rupatellessamme paljastui, että jalkahoitaja-tytön äiti oli ruotsalainen ja hän puhuu kotonaan äitinsä kanssa aina ruotsia. Siispä vaihdoimme lennossa kielen englannista ruotsiin. Näin minäkin sain mahdollisuuden verrytellä "pakkoruotsiani". Jå, det var mycket roligt!

2 kommenttia:

  1. Ulkomailla törmää yllättävästi muihin kuin alkuperäisasukkaisiin. Australiassakin tavattiin iltalenkin kahvitauolla suomalainen tyttö, joka oli työharjoittelussa kajakkifirmassa.

    Kyllä flunssa pitäisi kunnolla hoitaa... öhöm... ensin keuhkoputkentulehdus pari viikkoa, sitten poskiontelot tukossa, pari viikkoa korva kipeä ja viime viikolla diagnosoitiin korvatulehdus. Hain lääkkeet ja menin takaisin töihin. Älä ota mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sen olen reissuilla oppinut, että ei koskaan saa puhua (ainakaan arvostelevasti jostain asiasta) isoon ääneen suomea. Meitä on joka paikassa... samoin ruotsalaisia...

      Ja jos haluaa vähän puolustella, niin tämän kevään lenssu on ollut kuulemma yllättävän sitkeää.., lääkäri sanoi. Lääkekuurilla minäkin...

      Poista