torstai 6. helmikuuta 2014

Etteenpäin... sano mummo lumessa

Etteenpäin, etteenpäin. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Nimittäin selän toipuminen on ollut aika hidasta. Tai en minä tiedä, mikä normaali toipumisaika on. Alkuviikolla kävin sinnikkäästi PoikaKoiran kanssa lenkillä. Yritin saada kävelyyn sellaisen alaselkää pyörittävän liikkeen, pyllynpyöritys-liikkeen. Kävelysauvat olisivat olleet mainio apuväline kävelyyn, mutta koiran kera ne ovat vähän hankalat. 

Nyt ymmärrän, miksi vanhat selkäkipuiset mummot kävelevät kumarassa. Pystyn kyllä kävelemään kivuttomasti ja nopeaan, mutta selkä hieman koukussa. Erään kerran oikaisin itseni suoraksi liikennevaloissa. Ja voi mikä vihlaisu sattui alaselkään, hyvä että en kaatunut polvilleni siihen paikkaan. Samoin silloin tällöin selkä ikään kuin jännittyy kivusta ja silloin hyvän kävelyasennon löytämiseen menee tovi.

Toisaalta, en tiedä onko tuollainen kävelyn hakkaava liike selälle kovin hyväksi. Eilen meni töissä sen verran myöhään, että en lähtenyt lenkille ja tänään olin sitten muuten vaan ihan rättipoikki. Joten huomenna on aamu uusi ja illalla voi miettiä, miten kävely tai kävelemättömyys on tilanteeseen vaikuttanut. Toisaalta PoikaKoira oksensi viime yönä. Silloin huomasin nosevani tosi ripeästi sängystä ylös, eikä kipua tuntunut ollenkaan. Muina aamuina yläsnousu on ollut oma operaationsa.

Harmi vain, jos selän reistailusta tulee pysyvämpi haitta. Viime kesänä selkäni oli samalla tavalla kipeänä. Mutta silloin saatoin maata mökin aurinkotuolissa, jossa selälle sai ihanteellisen, kivuttoman asennon. No, naapurit varmaan tuumailivat, että siellä akka vaan makkaa... kaupunkilaisfrouva...

Kukkakausi lähestyy! St. Paulia lähti tänään marketista mukaani. Tarjouksessa...

10 kommenttia:

  1. Toivotaan, että selkäkipu menee pian ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä saisi jo mennä ohi... Viime viikko oli sitäpaisti oikea istuma-viikko palavereineen ja ylitöineen.

      Poista
  2. Kurjia nuo selkäkivut! :/ Äidilläni on tapana käyttää kuumavesipulloa, kuulemma auttaa. Pikaista paranemista! :)

    ps. muista sitten antaa St. Paulialle parketinpesuainetta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotavasti paraneminen nopeutuu. Lämpö tosiaan auttaa. On ihana istua autossa, kun penkinlämmitin on päällä.

      ps. Onneksi meillä ei ole parketinpesuainetta... :)

      Poista
  3. Minun selkäni on kipuillut ajoittain kymmenen vuoden ajan. Kestävin apu on ollut pilates-jumpasta, joka vahvistaa syviä lihaksia ja tukee näin koko selkää. Liikkeitä voi tehdä myös kotona, jos lähistöllä ei ole sopivaa jumppasalia tai -ryhmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen pähkäillyt se homman. Olen googlaillut ym. Itsehoito/pilates on paras apu.

      Poista
  4. Hitsit! Toivottavasti selkä paranee! Pilates on munkin alaselkävaivoihin muuten auttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisipä muuten tutustua tuohon pilatekseen. Kolleegani (mies) kertoi olleensä "äijäpilateksessa". Minulle vain nimi on tuttu, muuten en tiedä koko lajista mitään.

      Poista
  5. Voi... tiedän tuon tuntee, kun selkä temppuilee. Olet muuten kyllä jo ihanissa lukemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Laihduttaminen on helppoa (?), mutta lukemissa pysyminen... Laihduttettavissa lukemissa pysyminen on kuulemma vaikeampaa kuin syövästä selviäminen. Allekirjoitan.

      Poista