sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sadetta, sadetta

Viikonloppuna satoi 48 tuntia yhteen menoon. Masentavaa. Olin sopinut, että menen kotiini pesemään niitä viime viikonlopun onnettomuudessa sotkeentuneita mattoja. Äitini yritti sanoa, että ei sinun tuohon kaatosateeseen tarvitse mennä, mutta ajattelin, että koska olen sinne sitä varten mennyt, niin matot pestään. Nyt ne ovat sitten painepesurilla ja sadevedellä huuhdeltuja. Veri on hankala pestävä... Kerroin äidille myös niistä kotihoidon mahdollisuuksista. Tarpeen tullen kotisairaanhoitaja voi käydä asiakkaan luona 4 kertaa vuorokaudessa joka ikinen päivä. "Höpö höpö" sanoi äitini, "kerran kuussa riittää". Että on äiti kuntoutunut! Niin, eihän se kotisairaanhoito sitä estä, että joskus voi kaatua kylppärissä ja iskeä päänsä lavuaarin reunaan (ja sitten raahautua eteiseen, jossa menettää tajuntansa jos kuinka pitkäksi aikaa ja menettää verta kamalasti...).


Huomenna on jälleen virallinen punnituspäivä. Kuukauden ensimmäinen maanantai. Pudotusta ei varmaankaan ole, mutta ei nousuakaan.




Joskus pistin kuvan tästä mökin kasvatuslaatikosta, jolloin salaatinlehdet olivat vain pieniä vihreitä täpliä. Nyt salaatti on kasvanut kovasti. Sen takaa yrittää kehäkukkarivistö työntää kukkiaan. Tilli on hävinnyt taistelun krassin suurien lehtien alle. Osaapahan ensi vuonna tehdä tämänkin paremmin.

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että äitisi on tervehtynyt!

    Mahtava salaattikasvusto tuossa laatikossa- Pitää itsekkin ensi kesänä istutella salaattia ja yrttejä.

    Sut on haastettu blogissani http://laiskiaisentrimmaus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaillaan, kunhan ehditään! Minä suunnittelen myös jo ensikesän viljelyksiä. Ajattelin istutella erillisiin astioihin, vaikka isoihin kukkapurkkeihin, erilaisia salaatteja. Tuollaisessa istutuslaatikossa se valtaa kamalasti alaa.

      Poista
  2. Laiskiainen vei sanat suustani. Yhdyn salaatti-ihasteluihin :)

    VastaaPoista