Salasanat

Meillä on töissä remontti käynnissä. Ihan hyvähän se on, että remontoidaan, mutta kyllä se sotkee työntekoa aivan tosissaan. Esimerkiksi meillä työpaikan tietokoneet on suojattu salasanoin sillä tavoin, että jos yrität jollain muulla kuin omalla koneellasi nettiin, sinun salasanojasi ei hyväksytä. Pitää hommata vierailijan tunnukset. Niinkuin nyt kunnan hommissa niin salamyhkäistä olisi. Ja jos unohdit jotain omaan työtilaasi, sinne ET SAA MENNÄ! Ja kaikki olikin näköjään peitetty muovilla. Että mennään näillä nyt sitten, mitä on.

Tuo salasanojen kanssa pelaaminen kuluttaa kyllä muistia. Kunnalla on vielä oma sisäinen foorumi, joka on toisten salasanojen takana. Sinne ilmoitetaan esim. sairastumiset. Jos et käy tuolla foorumilla kolmeen kuukauteen, salasanat vanhenevat. Eli kannattaa sairastua kolmen kuukauden välein. Tai sitten pitää ottaa yhteyttä tukihenkilöön, joka antaa sinulle uudet salasanat. Sen varran harvoin olen sairastanut, että joskus kun pitää sairaslomia ilmoittaa ja pyytää uudet tunnukset, olen oppinut jo logiikan. Veikkaan, että jos nyt saisin uuden salasanan, olisi se joulukuu...

Se perinteinen kuusi josku, korkeutta noin 80 cm.

Puolikuntoinen

Tässä tämä itsenäisyyspäivän aika ja ylimääräinen vapaa on mennyt. Koko ajan vähän puolikuntoisena. Lihaksia särkee, päätä särkee, kurkku kipeä, mahaa kipristelee, väsyttää... Mutta ei vain ole kuumetta. Oikeastaan koko nämä neljä päivää ja jos tarkemmin muistelen, meni jo edellinen viikonloppu huonovointisena. Ei auta kuin raahautua huomenna työpaikalle.

Tänään oli taas yhdet syntymäpäivät, kenenkäs muun kuin Aviokin suvun puolella. Onneksi ei herkut maistunut. Laskin, että tarjolla oli yhdeksää erilaista herkkua...

Samalla reissulla kävin ostamassa joulukuusen. Valkoisen tekokuusen. Jos kerran kuusi on tekokuusi, niin olkoon sitten kerralla tekokuusi. Pistän sitten joulunaikaan siitä tietenkin tänne kuvia. Yleensä meillä on ollut aina oikea joulukuusi, sellainen ihan pieni. Mutta oma vaivansa ja sotku sitäkin tulee. Nyt katsotaan, millainen tunnelma tulee tekokuusesta...

Plääh...

No niin, just tänään kun olisi ollut sisään tehty vapaapäivä, niin meikäläinen on tietenkin vatsataudissa. Ei onneksi tullut kuin alapäästä. Ja täytyy sanoa, että paljon mahtuu pieneen ihmiseen tavaraa. Ja nyt on sitten nälkä. Söin vähän salaattia.

Ja Kotikatukin loppui. Vähän kökkö loppu oli sarjalle kirjoitettu. Mutta mitä minä nyt seuraan televisiosta?

Ostin lomien iloksi yhden DVD:n, Kauko Röyhkän romaaniin perustuvan Miss Farkku Suomen. Katsoin sen samantien kaksi kertaa. Nimittäin näin pohjoisen asukkina ei ole tottunut siihen, että elokuvasta voi tunnistaa oman kotinurkkiensa asioita. Hyvin olivat näyttelijät opetelleet Oulun murteen. Mutta se Rattori-lupi ei ole koskaan sijainnut siinä, mihin se oli elokuvassa sijoitettu. Muistan, kun yhden kerran nuorena opiskelijana menin kyseiselle lupille (siis klubille, kirjakielellä) klo 16.00 lauantai-iltapäivänä varaamaan pöydän kavereilleni. (Siis istuin pöydässä, ei niitä muuten varattu). Ja joskus kahdelta yöllä lähdin kotiin. Ei jaksaisi nykyaikana enää tuollaista elämää.

Kauko Röyhkää oli taannoin pyydetty yhdeksi juhlapuhujaksi oman koulunsa juhlapäivänä. Puhe oli ollut kuulemma aika mitäänsanomaton. Ja kun on tuon elokuvan katsonut, ymmärtää kyllä miksi.

Tämä kuva on olohuoneen seinästä. Ihan vain siksi, että minua ilahdutti eilinen auringonpaiste niin paljon. Vaikka päivät vielä lyhenevät jonkin aikaa, kohta ne taas pitenevät!

Itsenäisyyspäivä

Lapsuudenkodissani itsenäisyyspäivä oli aina juhlapäivä. Sitä vietettiin asiaankuuluvalla hartaudella. Illalla ikkunoille sytytettiin kynttilät, joita äiti vahti herkeämättä. Ihan vähän aikaa uskalsi käydä ulkona katselemassa toisten ikkunoita, ja miltä omat kynttilät näyttivät. Ja ne, jotka eivät polttaneet ikkunoillaan kynttilöitä, olivat kommunisteja. Tämän tosin kuulin vasta myöhemmin koulukaverilta.

Mutta toista oli Aviokin kotona, maalaistalossa. Siellä itsenäisyyspäivän rutiineihin kuuluivat joko lohihäkin nosto ja lohien perkkaus tai kalkkunoiden teurastus. Useinmiten kalkkunoiden teurastus. Tuolla Aviokin puolella kerrotaankin vähän vitsinä, että kumpi on mukavampaa, lohien vai kalkkunoiden tappaminen? Arvatkaa? No, kalkkunoiden. Koska ne ovat lämpimiä. Lohien perkkauksessa jäätyvät sormet...

Nyt sitten ei ole enää kumpaakaan kasvatettavaa. Vanhukset vanhenevat ja tuon kalkkunoiden kasvatuksen lopetti taannoinen lintuinfluessa. Kalkkunoiden kasvatusolosuhteisiin olisi pitänyt tehdä niin isoja muutoksia, että he päättivät olla sijoittamatta siihen. Hyvä niin.

Mutta voin sanoa, että nuo kalkkunat elivät aina hyvää kalkkunan elämää, toisin kuin jossain suuren suuressa kalkkunatarhassa. Kalkkunoita oli aina noin 50. Eli ne oppivat tuntemaan toisensa, eikä niiden tarvinnut käydä jatkuvaa reviiritaistoa. Jos jotain kalkkunaa alettiin kohdella huonosti, sai se aina oman yksitysaitauksen. Olen miettinyt, uskallanko ostaa tuon tämän vuoden Tieto Finlandia kirjan, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Voi olla, että en kestä lukea ja katsella niitä traagisia eläinkohtaloita.

Vietän silti taas tätäkin itsenäisyyspäivää yksin. Jaa miksi? No kun Aviokin kotona on otettu tavaksi tehdä puusavottaa näin itsenäisyyspäivänä! Koko veljessarja pääsee paikalle vapaapäivänä ja äiti saa taas talven polttopuut... Minä en lähde sinne mukaan. En lähtenyt lohentappoonkaan enkä kalkkunoiden teurastukseen. Sanon aina arvostelijoille, että luin itseni maisteriksi, jotta pääsin siisteihin sisätöihin... Taitavat pitää minua vähän omituisena ja frouvaskaisena...

Itsenäisyyspäivän "juhlalounas". Knorrin valmispasta aurinkokuivatulla tomaatilla, lisänä valkosioulinkynsiä ja oliiveja. Kaupan fetasalaatti ja kaksi lasia piimää. Ei olisi meidän äidille tällainen menu sopinut itsenäisyyspäivänä...

Mielenrauha

Olen ahkeroinut viimeaikoina melkoisen paljon töiden parissa. Nämä blogipostauksetkin ovat jääneet melko tyngiksi. Ja aina vaan ei ole niin paljoa asioita. Mutta tänään iltasella sain tehtyä kaikki töihin liittyvät rästihommat pois. Mikä ihana tunne! Ei ole mitään tekemätöntä työhommaa, joka painaisi mieltä. Aion juhlistaa tätä tilaisuutta lukemalla jonkin hyvän kirjan.

Minulla on paha?/hyvä? tapa ostaa aina kirja, jos jokin sellainen mielenkiintoinen putkahtaa eteen. Eläkepäiviä odottomassa? Nytkin on hyllyssä kaksi erilaista elämänkertaa odottamassa lukemista. Keith Richards: Elämä ja John Simons: Koneen ruhtinas. Molemmat kirjat ovat ilmestyneet jo aikaa sitten, mutta en vain ole saanut niitä luettua.

Ja sitten tässä joulun aikan aion neuloa jotain. Tuohon lähistölle avataan uusi lankakauppa. Ensin pitää neuloa koiralle takki. Ja sitten ehkä alan virkkaamaan isoäidin neliöitä joillain herkkuväreillä. Tai yksinkertaisesti harmaa-vaikoinen-musta väreillä. Mitä niistä teen? Ei vielä aavistustakaan:)

Palloista olikin jo kuva. Nyt kynttelikkö mukana.

Ostoksilla

Käytin tytärtäni ostoksilla. Hän halusi ostaa poikakaverilleen Soda Stream -koneen. Kylläpä niitä olikin monenlaisia ja monen hintaisia! Ja samalla ratkesi minun viimeinen lahjapulma. Tytär osti sen koneen ja minä tulevalle vävy-ehdokkaalle siihen sopivia makuja, ylimääräisen pullon ja kaasupanoksen. Ei niin kamalan erikosta, mutta sopiipahan ainakin teemaan. Itse kyllä mietin, tulisiko tuolla koneella päryyteltyä juomia? No, Tyttären mukaan sillä on kanattavampaa tehdä itse "vissyä", kuin ostaa sitä jatkuvasti kaupasta.

Keskiviikkona olisi yhdet ylioppilasjuhlat. Syksyn ylioppilaita ei todellakaan hehkuteta yhtä paljon kuin keväällisiä. En löytänyt kirjakaupasta edes sellaista rahakuorta, joka olisi nimenomaan osoitettu ylioppilaalle. Yhden, tasan yhden, pelkällä onnittelutekstillä olevan rahakuoren löysin. No, eihän tuo ole iso vaiva itse kirjoittaa tekstejä.

Ja kylmyys sen kuin jatkuu...

Minun Block. Meneeköhän tämä blogi jo vähän lifestyle blogien puolelle?

Talvi

Se tuli sitten talvi tännekin. Maassa on vähän lunta ja on kylmä. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Tuntuu, että flunssa iskee päälle. Päätä ja lihaksia jomottaa. Tosin kuumetta ei vielä ollut. Jospa saisin sen selättettyä aktiivisella laiskottelulla. Koirakaan ei halua lähteä ulos. Ja kun vien sen väkisin ulos, tietää se joka mutkan ja oikopolun, josta pääsee nopeiten takaisin sisälle. Pienellä pissa-lenkillä on monta tahtojen taistelupaikkaa.

Minulla on ollut tapana pestä pyykkiä, silloin kun siltä tuntuu, myös sunnuntaina. Nyt sitten erehdyin lukemaan paikallislehden tekstiviestipalstaa. Yleensä en niitä lue, kun ne ovat pelkkää valitusta täynnä. Nyt sitten jostain syystä lukaisin viestit läpi. Ja eiköhän siellä joku valittanut naapurin pyykinpesusta. Kun olisi kuulemma aikaa naapurilla pestä pyykkiä arki-iltoinakin. Aloin heti miettimään, että olikohan tuo valittaja meidän naapuri? Kuuluuko meidän pesukoneen ääni niin hyvin alakertaan? Mutta kun tulin tuolta "tahtojentaistelu"-lenkiltä sisälle, kuulin, kuinka kuivaushuoneen tuuletin surisi. On näköjään joku muukin pessyt pyykkiä sunnuntaina. Siispä minäkin!

Onneksi tuleva työviikko on lyhyt. Perjantai on tehty etukäteen. 

Adventtia! Advetus (lat.) saapuminen, tulo. Venire (lat.) saapua, tulla.