sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talvi

Se tuli sitten talvi tännekin. Maassa on vähän lunta ja on kylmä. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Tuntuu, että flunssa iskee päälle. Päätä ja lihaksia jomottaa. Tosin kuumetta ei vielä ollut. Jospa saisin sen selättettyä aktiivisella laiskottelulla. Koirakaan ei halua lähteä ulos. Ja kun vien sen väkisin ulos, tietää se joka mutkan ja oikopolun, josta pääsee nopeiten takaisin sisälle. Pienellä pissa-lenkillä on monta tahtojen taistelupaikkaa.

Minulla on ollut tapana pestä pyykkiä, silloin kun siltä tuntuu, myös sunnuntaina. Nyt sitten erehdyin lukemaan paikallislehden tekstiviestipalstaa. Yleensä en niitä lue, kun ne ovat pelkkää valitusta täynnä. Nyt sitten jostain syystä lukaisin viestit läpi. Ja eiköhän siellä joku valittanut naapurin pyykinpesusta. Kun olisi kuulemma aikaa naapurilla pestä pyykkiä arki-iltoinakin. Aloin heti miettimään, että olikohan tuo valittaja meidän naapuri? Kuuluuko meidän pesukoneen ääni niin hyvin alakertaan? Mutta kun tulin tuolta "tahtojentaistelu"-lenkiltä sisälle, kuulin, kuinka kuivaushuoneen tuuletin surisi. On näköjään joku muukin pessyt pyykkiä sunnuntaina. Siispä minäkin!

Onneksi tuleva työviikko on lyhyt. Perjantai on tehty etukäteen. 

Adventtia! Advetus (lat.) saapuminen, tulo. Venire (lat.) saapua, tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti