maanantai 15. heinäkuuta 2013

Voi hammas!

Joskus aiemmin kirjoitin, että hampaastani mureni palanen pois. Tänään aamulla heräsin ja jotakin kovaa oli tarttunut suupieleeni. Tarkemmin asiaa tutkiessani huomasin, että sehän oli hampaan pala. Huoh! Olin ilmeisesti yöllä purrut hampaita yhteen ja silloin tuo palanen oli irronnut. Aika iso, 1mm x 3mm, ainakin. Nyt alaleukani hammasrivistö näyttää melkein kuin kovia kokeneen katujen kasvatin hampaat. Melkein puolet etualahampaasta on pois.

No, ei auttanut muu kuin tilata aika hammaslääkärille. Vakiolääkärini on tietenkin kesälomalla. Mitenköhän ne paikaavat tuon hampaan? Kuori vai kestääköhän siinä päässä mikään paikka? Ja ilmaseksihan niitä ei korjata. Paljonkohan siihenkin menee rahaa?

Minulla oli muutama vuosi sitten minua hiukan vanhempi työkaveri. Tuolla naisella oli tekohampaat. Hän kertoi, että hän oli revityttänyt parikymppisenä kaikki hampaat pois ja laittanut tekohmapaat. Järkyttävää! Miten joku lääkäri on voinut suostua sellaiseen. Kyllä esimerkiksi minun vanhemmillani on ihan omat hampaat suussa. Vielä muutama vuosi sitten tv:ssä pyöri mainos jostain "liimasta", jolla tekohampaat saa pysymään tiukasti ikenessä kiinni. Ei pyöri enää. En muuten tiedä ketään (muuta), jolla on tekohampaat.

Vähän jotain iloisempaa.

2 kommenttia:

  1. Minulla ei ainakaan vastaavassa hampaassa oikein kestä paikka, se alkaa aina heti murentua, kun on laitettu. Täytyisi tehdä jotain pysyvämpää, mutta kun se maksaa aika hirmuisesti.

    Minun äidillenikin on tehty noin, siis kaksikymppisenä kaikki pois ja tekarit tilalle. Mutta hän on kyllä jo 6kymppinen. Mutta tunnen vaikka kuinka paljon häntä nuorempiakin, joille on tehty samoin, ehkä se oli ennen tapana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ennen ollut sanonta, että rippilahjaksi tekohampaat. Minun vanhemmat (tai siis isä on jo kuollut) ovat liki 8kymppisiä...

      Minun hammaslääkärini kertoi, että hän sai ensimmäisen hammasharjansa kansakoulussa. Iloisena hän meni kotiin pesemään hampaitaan, johon äitinsä oli vastannut "mitä sääki siinä läträät sen kylymän veen kanssa". Niin vain tuli tytöstä hammslääkäri.

      Poista