keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kaurapuuro

Tänään pisti silmääni eräästä julkaisusta Tiede-lehden artikkelin lainaus vuodelta 2008. Siinä joku oli kysynyt, että jos ihminen voisi/saisi syödä vain yhtä ruokaa koko loppuelämänsä, mikä ruoka olisi mahdollisimman tervellistä? Ja vastaushan oli: rasvattomaan maitoon keitetty tai sen kera nautittu kaurapuuro. Jaa...a... Kyllä taitaisi jo viikon jälkeen yököttää. Muistan, kun lapseni olivat pieniä. He kehittivät aamuisin oikean yökkä-refleksin, jos tarjolla oli kaurapuuroa. Niinpä sitten siirryttiin muroihin. Mutta kun tyttäreni oli teini-ikäinen, sain kuulla olevani "Lapsille sokerihöttömuroja syöttävä lihottajaäiti, ja muuten, mikset sä koskaan keitä meille terveellistä kaurapuuroa? Ootko edes kuullut siitä?" Hihittelin mielessäni, näin terveelliset aamupalat palasivat jälleen meille.


Olen toki keitellyt joskus itsellenikin kaurapuuroa, mutta olen ihmetelyt, kuin paljon sitä pitää oikein syödä. Minulla pelkkä puuro ei pidä nälkää kovinkaan kauan pois.


Aamupaino oli oiken mukava, 63,2 kg. 1,4 kg tavoitteeseen.


Päivän syömiset
- aamupala: turkkilaista jugurttia, Muksu mangososetta, mansikkasurvosta, Valion mansikkakeittoa ja pala tummaa suklaata (Pala ei muuten lohjennut ihan oikeasta kohdasta. Tuli isompi pala ja pienempi pala. Valitsin isomman... No, huomenna on sitten vuorossa se pienempi. Mietin vain, onko vanha lihava minä odottamassa oven takana, jos kerran näinkin pienessä valintatilantessa otin isomman palan.)
- lounas: joku Knorrin keitto, 2 1/2 dl, olisiko ollut currykanakeitto, jatkoin vedellä
- päivällinen: eiliset raasteen loput ja lisäksi Stocmannin kana-vesimeloni-tomaatti-salaatinlehti-seesaminsiemen salaatti, salaatinkastike, pala emmentaalia

2 kommenttia:

  1. Minun käsitykseni mukaan maailman terveellisin ruoka on parsa... Mutta ehkä kaurapuuro on siltä kannalta parempaa, jos ei saisi mitään muuta kuin yhtä ruokaa.

    Minä en voi sietää kaurapuuroa! Sen syöminen on taistelua oksennusrefleksiä vastaan; minut saisi pudotettua pelkokertoimesta jo lautasellisella kaurapuuroa. Mutta terveellistähän se kieltämättä on... :/

    VastaaPoista
  2. Joo, eihän mitään ruokaa voi yksiselitteisesti valita kaikkein terveellisemmäksi. HS teema -lehtihän valitsi parsan terveellisimmäksi kasvikseksi. Tiedä sitten, eläisikö pelkällä parsalla...

    VastaaPoista