maanantai 11. helmikuuta 2013

Minen syö...

Yksi lempilausahduksistani on, että "minähän syön vaikka pieniä kiviä, jos ne ruoan nimikkeellä tarjotaan". No ei nyt aivan sentään. Minttu käsitteli blogissaan jo tätä aihetta. Itse en tuohon kirjaan Petos lautasella vielä tutustunut, muuta varmaan paikkoin teen sen.

Ihan näin näppituntumalla voin luetella asioita, joita en syö.

- Hevosenliha. Jo ennen tätä Finduksen skandaalia, en ole hevosenlihaa syönyt. Minä vaan pidän hevosta ennemminkin lemmikkinä, jota ei syödä. (Tähän sarjaan voi tientenkin luetella kissat ja koirat, mutta eihän niitä suomalaisessa kulttuurissa muutenkaan syödä). Kauhistuin, kun näin kaupassa makkarapaketin, jonka kyljessä luki yksinkertaisesti Hevosenlihamakkaraa.

- Kamara eli siannahka. Yleensäkään en syö eineslihapullia, joiden yleinen ainesosanen tuo kamara on. En syö broilerinkaan nahkaa. Joka tykkää syödä paistettua siannahkaa, saa minun mielestäni sitä syödä. Minä en. Ja otan aina pois myös makkaroista niiden kuoren. Joko siis suolesta tehdyn tai tietenkin muovisen.

- Kieli. Ällöttävää. En syö jotain, joka on ollut jo jonkun suussa. Jo pelkkä ajatuskin etoo. Jos sitä on jauhettu johonkin lisukkeeksi, niin sittenhän asialle ei voi mitään.

- Maksa ja munuaiset. Maksapihvejä olen kyllä maistanut, mutta... Kerran ollessani Englannissa pubilounaalla, eräs italialainen nainen tilasi sen perinteisen steak an kidney pien, mutta sanoi perään murteellisella englannilla "I don´t know, what kidney means..." Minä tiedän, enkä noita natisevia ruoansulatuselimistön osia syö.

- Pekoni, rasvarieska ja laskiasrössy. Jos ette tiedä kahta viimesitä ruokalajia, niin kuuluvat oululaiseen perinneruokasarjaan, jonka pääosa on läski...

Eli aika paljon eläinpuolelle menee. Kasvissyöjän habitus lähestyy uhkaavasti.

8 kommenttia:

  1. Ootko harkinnu joskus tämmöstä? laihduta.biz.ly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, täytyy myöntää. Luonnollinen tapa lie paras. Kiitti kuitenkin vinkistä!

      Poista
  2. Ja taas täällä myötäillään: en syö sisäelimiä, en siis kieltä, munuaisia tms. En kyllä syö kyllä paljoa punaista lihaakaan. Yleensä kanaa tai kalaa. Ilman nahkaa siis.

    Lapsena tykkäsin veripaltusta ja myöhemmin verilätyistäkin. Enää ei maistu. Mies muuten on kaikkiruokainen, mutta rössypottua on turha tarjota. Taitaa olla ainoa ruokalaji, joka ei mene. Kouluruokailun perua.

    Itse en syö hernekeittoa, en ole koskaan tykännyt. Osaan silti keittää hyvää soppaa.

    Ja siitäpä tuli mieleeni, että oikein mukavaa huomista laskiaistiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta hernekeitosta minä tykkään. Oikeammin se on hernehuhtaa, oikein paksua hernekeittoa, jota keitetään pitkään. Ja siihen lisätään vähän siirappia eikä ollenkaan lihaa. Joten se maistuu vähän makeahkolle, mutta on hyvää!

      Poista
  3. Luettuani Marina Lewyckan kirjan Muu maa mansikka ei broileri enää maistu. Kirjassa oli hulvattomalla huumorilla kuvailtu kohtaus broilerien kasvattamosta - ennen niitä kutsuttiin kai kanaloiksi. Kasvikset, kala ja ehkä riista alkaa tuntua eettisesti oikeimmilta ruoka-aineilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Broilerin elämä on kyllä aika onnetonta ja niin on myös monen muunkin tehotuotantoeläimen. Täytyypä tutustua myös tähän teoksen.

      Poista
  4. Hei!

    Kirjoitit vajaa vuosi sitten kaksoisleuasta ja mahdollisesta operaatiosta. Minua kiinnostaisi, mihin olet päätymässä tai päätynyt?

    Katriina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä ajattelen asiaa. Juuri nyt se ei tunnu akuutilta. Olen hyväksynyt naamani tällä hetkellä sellaisena kuin se on. Mutta poissuljettu mahdollisuus se ei ole... Ja maksaahan se...

      Poista