sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Puuhastelua

Mihin tämä viikonloppu ja etenkin tämä sunnuntai taas katosi? Aloitetaan vaikka aamupalasta:

- Runebergin torttu (anopilta saatu...) ja kahvia

Sitten perinteiselle ja pakolliselle puolentoista tunnin lenkille. Tuon lenkin reitti on aina sama. Joenrantaan, Piksaareen, kävelysiltoja kaupunkiin ja keskustan kautta kotiin. Voisihan sitä muutakin kautta kävellä, mutta jostain syystä tuo on muodostunut vakioreitiksi. Vuodenaikojen vaihtelua on mukava seurata. Milloin joenrannassa on lippoajia, milloin kalastetaan veneestä, milloin pilkitään. Nyt ovat pilkkijät kyllä uskaliaasti aivan lähellä sulaa. PoikaKoira saa lenkkareissaan aikaan kanssaihmisissä hilpeyttä.

- Lounaaksi broilerwokkia, riisiä, pari leipää ja jälkiruoaksi jätskiä...

Rästiin jääneitä paperitöitä, uusien töiden suunnittelua, tappelemista taulukko-ohjelman kanssa... Siis olisikohan päässyt helpommalla, jos olisi käynyt vaikka jonkun Exelin alkeiskurssin, kuin yrittää itse selvitä kaikesta. Huom! Ei päivänokosia!

Saunaan ja hiusten pesulle. Minulla on muuten tänään aivan järkyttävän likaiset hiukset. Mitenköhän ne ovatkin päässeet tähän kuntoon. Jos pitäisi lähteä jonnekin julkiselle paikalle, en kehtaisi. Aion vaihtaa sängyn lakanatkin, kun tuntuu, että tällaisten hiusten jälkeen ei puhtailla hiuksilla voi mennä samoille lakanoille ja etenkään tyynyliinalle nukkumaan.

Siinä meni sunnuntai. Vähän voi illalla rentouttaa aivoja tv:n äärellä.


Lunta riittää!

2 kommenttia:

  1. Silleenhän ne päivät soljuu. Ei paljoa aina jää jälkeä. Itse kävin tänään kuntosalilla (1 h) ja siinä ne tekemiset ruoanlaiton ja muun puuhailun lisäksi ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Eihän sen elämän tarvitse aina niin hektistä olla.

      Poista