tiistai 5. helmikuuta 2013

Tunnustusta pukkaa

Sain Mintulta tunnustuksen



Iso kiitos siitä. Kiitän ja kumarran! Sain samaisen tunnustuksen jo pari viikkoa sitten, joten taidan olla tällä kertaa vähän laiska, ja en jaa tällä kertaa tunnustusta kenellekään eteenpäin. Te olette kaikki ihania bloggaajia, niin uudet kuin vanhat, pienet ja suuret!

Olin eilen korruptio-illallisella. Oli aivan ihanaa ruokaa, pääruokana mm. nieriää. Täytyy tunnustaa, että en ole koskaa syönyt ko. kalaa. Oli ihan hyvää. Mutta ei se mielestäni ollut silti mitään päätä huimaavaa. Sehän on valmistustavasta ja kokista kiinni, millainen lopputuloksesta tulee. Kyllä tavallinen lohi ainakin vielä vie voiton.

Kuten eilen kerroin, valvoin lähes koko edellisen yön. Nyt tuo myöhäinen ruokailu ja pari lasia viiniä saivat aikaan sen, että unta ei tarvinnut paljoa houkutella. Taisin nukahtaa saman tien kun pääsin peiton alle.

Samoin tuo myöhäinen ruokailu vaikutti siihen, että aamulla ei ollut yhtään nälkä. Väkisin join perinteisen mansikka-banaani-mango-jugurtti smoothien. Päivikki Palosaarta mukaellen  jätin lounaan välistä. Nyt sitten söin sen perinteisen myöhäisen lounaan. 

Mikä sitten lie oikein? Syödä koko ajan pieniä aterioita vai joskus vähän isompia? Minulla on jossain tallessa artikkeli, missä tohtoritason tutkija sanoo, että välipalat ovat turhia. Normaalille ihmiselle riittää kolme ateriaa päivässä. Ainakaan esi-isämme eivät syöneet jatkuvasti. Mutta ei ollut elinikäkään kovin pitkä...

Lumitaakka

4 kommenttia:

  1. No on se nieriä kyllä minusta parempaa. Savustettu nieriä on tosi ihanaa. Uunissa valmistettukin vähemmän rasvainen ja maukkaampi kuin lohi. Makuasioita tietysti ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että itse tekemällä saan kalasta parempaa. Nimenomaan savustamalla.

      Poista
  2. Meillä nieriä syödään savustettuna, itse tehtynä tietysti. Parempaa kuin lohi. Anna siis nieriälle vielä toinen mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa vastaan kuin edellisellikin kommentoijalle. Savustuspönttö odottaa jo kesää!

      Poista