keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Wappu

Ei kyllä valvominen sovi enää meikäläisen vartalolle. Ilta hulahti seurustellen tuonne kello kahden paikkeille. Hyvin syöden ja ei niin kauheasti juoden. Mutta se väsymyksen määrä aamulla. Oikeastaan voisi sanoa, että koko päivä on pilalla. Vappuhulinoita kävimme tänään puolenpäivän jälkeen sentään jonkun verran katsomassa. Mutta oli kylmä, noin +5°C ja navakka pohjoistuuli. Eipä siinä paljon vapun tunnelmaa saavuttanut.

Kaikenmaailman krääsänmyyjää oli tori täynnä. Mutta kylmä ilma verotti varmasti juhlijoita, koska sentään pääsi liikkumaan melko vaivattomasti. Muistan joitakin vappuja, kun vapputungoksessa ei päässyt eteen- eikä taaksepäin.

Yksinkertainen vappukattaus. Mistään ylimääräisestä koristelusta ruokapöydässä en pidä. Pienet, valkoiset Teema-lautaset puuttuvat kuvasta. Niitä joita voi ostaa puoleen hintaan keräämällä Citymarketista leimoja :)

Alkupalaksi täytettyjä kananmunia salaattipedillä. Keitä kananmunat koviksi. Halkaise ne ja ota keltuaiset pois. Murenna keltuaiset haarukalla sitruunamajoneesin ja kermaviilin kanssa. Voit lisätä myös hiukkasen suolaa. (Ihan oma keksimä variaatio!) Täytä munat tällä massalla ja koristele miten haluat. Minä pistin koristeeksi chilimarinoituja katkarapuja, kirjolohenmätiä ja tilliä. Lisukkeena täytettyja pikkupaprikoita ja kurkkua. Kaikki meni!

4 kommenttia:

  1. Wau, ompa herkullisen näköinen kattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän hyviä olivat. Siis nuo kananmunat. Kattauksesta en tiedä :)

      Poista
  2. Ai kauhea, todella herkun näköinen satsi tuossa alemmassa kuvassa! *drool*

    VastaaPoista