sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Monenlaista mössöä

Mikä ihmeen ruuan loppumisen pelko saa ihmiset ryntäämään kauppaan ja hamstraavan aivan mahdottomasti ruokaa, kun kauppa on vain yhden vaivaisen päivän kiinni? Ja silloinkin nuo pienet kaupat saavat pitää ovensa auki. Tämän koin taas karvaasti, kun  jonotin 45 minuuttia marketin kassajonossa perjantaina. 

Itse en osannut/jaksanut/viitsinyt ajatella viikonlopun ruokalistaa ollenkaan. Lauantai menisi anopin 85-vuotissynttäreillä, joten sen päivän ruuat nautitaan siellä. Siispä keräilin erilaisia vihanneksia ja juureksia, kyllä niistä jotain keksii.


Joten sunnuntaina oli ruokana taas sekalaista kasvismössöä jauhelihan kanssa (Aviokin toiveesta tuo jauheliha...). Eli purjoa, punasipulia, porkkanaa, parsakaalia ja kesäkurpitsaa. Mausteeksi curry-tahnaa, valkosipulimurskaa, sweet and sour ateriakastiketta, ruokakermaa ja lihaliemikuutio. Loppupeleissä en lisännytkään noita oliiveja. Ajattelin, että on mukavampi syödä, kun ei joka suullisessa tarvitse varoa oliivinkiviä. Ja lisäsin keitokseen vielä vettä ja desin riisiä, vähän suolaa ja chili-jauhetta potkua antamaan.


Tuli hyvää!  Seuraksi ruisleipä valmiin sillikaviaarin kanssa. Raejuuston päivämäärä oli mennyt jo ohi, mutta se sopi hyvin proteiinilisäksi.


Kynnet tuoksuvat taas viikon valkosipulille, kun tein tuota valkosipulimössöä varastoon. Eli murskatut valkosipulin kynnet sekoitetaan hyvään oliiviöljyyn. Säilyy jääkaapissa ainakin kuukauden.

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! En myöskään ymmärrä tota ruoan hamstrausta, eri asia jos kaupat olisi viikon kiinni!

    xx Sarina
    http://www.bySarina.com

    VastaaPoista
  2. Kerran eräällä pariskunnalla oli ostoskärry täynnä leipää. Ihmettelin. Sitten kotona iltauutisissa kerrottiin, että leipomotöntekijät menevät lakkoon. Ehkä. Eikä silloinkaan kaikki. Ja eivät menneet. No, tuolla pariskunnalla ainakin leipä riitti...

    VastaaPoista
  3. Samaa olen itsekin ihmetellyt jo vuosia. On tulossa sitten joulu, juhannus tai isänpäivä, ihmiset ostavat valtavasti ruokaa. Vaikka kotona olisi ylimääräisiäkin suita syömässä, ei sitä juhlana syödä yleensä normaalipyhää enempää ruokaa. Vai? Ehkä jouluna voidaan syödäkin.

    Maitoakin ostetaan komppanialle, vaikkei sitä kukaan juo normaalia enempää. Ettei vaan loppuis kesken. Koskas se voi loppui kaupasta? Oliko se viime vai toissa vuonna? No, joka tapauksessa äitini kertoi mummosta, joka oli kaupasta ostanut kilokaupalla voita pakkaseen, ettei vaan jää ilman. Sehän täysrasvana härskiintyy pakkasessakin. Ei kai se maailmanloppu voi olla, jos voi loppuu? Ei ole kukaan margariiniin kuollut.

    Itse yritän tehdä isot ostokset hyvissä ajoin ja sitten jos jotain pientä on unohtunut, sen voi käydä hakemassa lähikaupasta. Mutta koska kukaan ei ole täydellinen, olen itsekin yhtenä juhannusaattona jonottanut marketjonossa. Juhannuksesta oli tulossa lämmin (harvinaista, joten emme osanneet varautua) ja samantien piha pömähti täyteen hyttysiä ja kärpäsiä. Nyt tarvitaan hyttysoviverho, päätimme ja eikun ostamaan. Kiersimme kolme neljä kauppaa ennen kuin tärppäsi ja tässä vaiheessa olimmekin sitten keskellä pahinta ruuhkaa. Onneksi ei ollut kiire mihinkään. Kaikilla muilla oli kärryt täynnä olutta ja makkaraa, meillä kainalossa hyttysovi.

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne, mukavaa viikkoa! Vaikka nyt kyllä tuo sää on mitä kaamein...

      Kerran eräänä juhannuksena poikaporukalla oli kaupan kassalla pari koria kaljaa ja kymmenkunta makkarapakettia. Mutta vain yksi pieni tuubi sinappia. Mietin, että nyt pojat ovat pahasti aliarvioineet sinapin kulutuksen...

      Poista