Minä ja Ruoka

Eilinen ateria: kreikkalainen salaatti savusiika lisukkeella. Tästä riittää pariksi päiväksi.

Kun muistelen lapsuuteni ruokahistoriaa, en muista siitä mitään erityistä. Ehkä siksi, että äitini ei ollut kummoinen ruuantekijä. Perusruokaa. Liian vähän suolaa, liian vähän sokeria. Äitini ei varmaan tänäkään päivänä muista, että on keksitty elintarvike nimeltä sokeri. Söin aina kiltisti kaikki, mitä eteen tarjottiin. Mutta muutaman ruokamuiston muistan. Joskus isä osti grilliltä höyrynakkeja. Voi että ne olivat hyviä! (Nyt en syö nakkeja ollenkaan, koiralle ostan). Siiten torstaisin uimahallin jälkeen syötiin aina hampurilaiset uimahallin baarissa. Voi että se oli hyvää! Ja uidessahan tulee aina nälkä. Sitten muistan kun isä toi kotiimme ensimmäisen grillatun broilerin. Sitä en uskaltanut maistaa. Ja jostain syystä meillä ei syöty koskaan kalaa.


Ensimmäinen poikaystäväni totesi minulle kerran, että mahdamme olla rikkaita. Siis miten niin? No kun meillä on ruokapöydässä aina kokolihaleikkelettä... Eräs vanhempi työkaverini kertoi, että heillä oli hänen lapsuudessaan niin köyhää, että ruuasta piti tinkiä. Heidän äitinsä oli ostanut aina jouluksi lenkkimakkaran, ja se oli ollut hänen joulunsa suurin herkku. No, kyllä meillä oli siis hyvää perusruokaa. Ja juhannukseksi sai aina limsakorin. 


Ruokaan tutustuminen alkoi vasta opiskeluaikana. Kun se jääkaappi ei täyttynytkään automaattisesti. Uusi tuttavuus, lihapiirakka kurkkusalaatilla, oli rakkain ateriani. Ja suklaata pystyi ostamaan milloin vain. Ja jäätelöä. Kukaan ei marmattanut tai valvonut syömisiä. Oh, ja tuo pizzerioiden viettelevä tuoksu!


Onneksi sain ystäväkseni oikean kulinaarikon. Kotona kun näitä oppeja ei saanut. Hänen avullaan tutustuin ruuanlaiton saloihin. Ja siitä se sitten alkoi. Nyt olen tosi tarkka, mitä syön. Syö vähän tai paljon, ruuan on oltava hyvää. Sen pitää olla huolella valmistettua ja kauniisti kattettua. Etenkin nyt dietillä ollessani, ruuan maku on tietenkin ykkösasia.


Olen erittäin nirso ravintolaruokailija. Todella onnistuneita ravintolaruokailukokemuksia mahtuu historiaani vain muutama. Niin usein ainakin Suomessa ravintoloissa saa hinta/laatu -suheen ala-arvoista ruokaa. Monesti, monesti olen miettinyt, että olisin osannut tehdä tämänkin annoksen paljon paremmin. Sitkeitä pihvejä, puoliraakoja kanavartaita, pieniä annoksia, kylmiä annoksia... Nyt jos käyn ulkona syömässä, käyn vain takuuvarmassa pizza-paikassa. Tai mättökiinalaisessa. Kotilempiruokaani on savustettu lohi uusilla perunoilla ja sipulikastiikeella. Lisukkeena coleslaw-salaatti. Käyn muuten aina kysymässä tuota salaattia Stocmannilta. Joskus sitä on siellä, joskus ei. Mutta kuka ideanikkari keksi lisätä Stocmannin coleslaw-salaattiin rusinoita? Menee tovi, kun ne nyppii sieltä pois. 


P.S. Tutustuin tuohon Coleslaw-salaattiin aikoinaan Englannissa. Mainitsin siellä oleville ystävilleni, että harmi, kun tätä salaattia ei saa Suomesta. Eräs ystäväni vastasi "Se on köyhien ruokaa, te suomalaiset olette niin rikkaita." No nyt löytyy coleslawin ohjeita ja sitä on ihan helppo valmistaa itsekin.


Päivän syömiset
- aamupala: kaksi mukia mustaa kahvia
- lounas: kaksi annosta tuota ylhäällä olevaa salaattia, ehkä vähän aviokille paistettua porsaanpaistia ja pikkuisen uunissa olevaa bataattia (hiilareita...)
- iltapala: vissyvettä (tipaton tammikuu!)


Aamupaino: 68 kg (Jee, uusi ennätys!)