torstai 12. tammikuuta 2012

Tomaatti

Minulle tulee yksi naistenlehti, Anna. Useinmiten vain vilkaisen lehden läpi ja siihen se sitten jää. Monesti olen aikonut lopettaa lehden tilauksen ja joskus olen lopettanutkin. Mutta sitten minulle tulee vieroitusoireita ja lehdestä tulee hyviä tarjouksia, "Vuoden lehdet puoleen hintaan ja ensimmäinen kuukausi ilmaiseksi". Tänään lehdessä oli parikin ravintoon liittyvää artikkelia, reumasta ja sen hoidosta ruokavaliolla sekä allergiasta.

Minä en ole millekään ruoka-aineelle allerginen. Se on kyllä iso helpotus elämässä. Tiedän muutamia tosi allergisia tapauksia, yksikin kananmunanmuru tai pisara maitoa voi olla kohtalokasta.

Minä rakastan tomaatteja. Muistan, kun olin ensimmäistä kertaa Italiassa ja söin paikallisia tomaatteja, mietin, tältäkö tomaatit oikeasti maistuvat. Kun poikani oli pieni ja opetteli syömään kiinteää ravintoa, yksi ensimmäisitä ruuista, joita hänelle tarjosin, oli keitetty peruna muusatun tomaatin kera. Ja hyvin maistui!. Neuvolantäti sitten kyseli syömistä. Kerroin, että em. ruoka maistuu erinomaisesti. Täti katsoi minuun syyttävästi ja kysyi "- Etkö tiedä, että tomaatti on yksi allergisoivimmista aineista?" En tiennyt. Sitten hän kirjoitti papereihin "Syöttänyt lapselle tomaattia" ja vielä yliviivasi lauseen korostustussilla. Ja nämä neuvolapaperithan seuraavat lasta koko kouluajan. Mietin, että jos poikani joutuu joskus hankaluuksiin, oppilashuoltotyöryhmä katsoo terveydenhoitajan kanssa neuvolapaperin merkintöjä ja tuumaa: "Aivan... äiti ei tiedä mitään lasten kasvatuksesta, syöttänyt tomaattia. Ihmekös tuo jos pojasta kasvaa huligaani." Vaikka neuvolan korostetaan olevan perheen tuki, niin tuon episodin jälkeen ymmärsin pitää suuni kiinni neuvolassa. Jotenkin kavahdin, että joku lausahdus kirjataan ylös ja se seuraa lasta koko kouluajan.

En tiedä, johtuiko eilisestä vedenjuonnista, mutta paino oli aamulla nytkähtänyt alaspäin!

Päivän ruokailut
- aamupala: se sama, 2 dl turkkilaista jugurttia, puolukkaa ja Pilttiä
- lounas: 2 1/2 dl tomaattivuohenjuustokeittoa ja 1 dl raejuustoa
- päivällinen: ohuenohut kanafile ja paaaaljon salaattia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti