Muistan, kun olin illallisilla. Istuin erään intialaisen professorin vieressä. Hän sanoi minulle: "Olen käynyt Suomessa, Leningradissa." Säilytin pokkani: "Really?" Siis eihän Leningrad ole koskaan kuulunut Suomeen. Se nyt on pikkuinen moka, ettei tiedä kaupungin nimen muuttuneen Pietariksi. Mutta seuraava kysymys oli lennättää minut perseelleni. "Onko teillä vielä kerjäläisiä kadulla?" (Tämä oli siis ennen romanikerjäläisten aikaa). Siis professoritason ihminen kysyy tuollaisen kysymyksen! Maassa, jonka kadunvarsilla asuu punaisenruskeaan pölyyn peittynyt kansanryhmä, kastittomat. Joka ikisissä liikennvaloissa pieni käsi ojentautui kohti auton ikkunaa. "Madam, please..." Tai käsi tekee syömistä tarkoittavaa liikettä kohti suuta... Nämä ylempien kastien ihmiset eivät pidä kastittomia ihmisinä lainkaan. Varmaan tämä professori oli jotenkin huomannut kerjäläisyyden vasta sitten, kun intialaisin oloihin verrattuna hyvinvoivassa yhteiskunnassa "hyvin" pukeutunut, aikuinen ihminen kerjää. Intiassahan kaikki kerjäläiset ovat lähes yksinomaan lapsia.
Aamulla vaaka näytti tosi mukavia lukuja, 64,5kg. Olen siis normalipainoinen! JEE! En kuitenkaan siirrä lukemaa vielä tuonne sivupalkkiin. Katson mitä vaaka näyttää virallisena punnituspäivänä, ensi maanantaina. En oikein luota tuohon lukemaan, veikkaan, että menee tämän flunssan piikkin.
Tässä kuva Jaipurista, Jantar Mantar -observatoriosta. Se on rakennettu 1700-luvun alkupuolella. Siellä on lukuisia aurinkokelloja ja eri planeettojen asemaa tiettynä aikana osoittavia rakennelmia. Mutta kaikki aurinkokellot näyttävät väärää aikaa... Intia nimittäin muutti aikavyöhykettään puoli tuntia joskus 1900-luvulla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti