perjantai 5. huhtikuuta 2013

Polkupyörä

Sijoitin tänään uuteen polkupyörään. Kuten tuossa muutama postaus sitten mainitsin, on minulla sellainen "barbi"-pyörä, jolla on tullut ajettua työmatkoja jo yli 2000 kilometriä. Ja kyllä silläkin pyörällä ajaa. Mutta nyt haluaisin todellakin ajaa kuntoilumielessä vähän pidempiä matkoja. Joten ostin tällaisen Tunturin:


Malli on sama Dolce, mutta rungon kuviointi on tämän vuoden mallistoa. Tietenkin minun makuuni jotain vähän pitsimäistä hörhellystä. Ihan peruspyörä. Kolme vaihdetta. Veikkaan, että kun pistän vaihteen kakkoselle, ei sitä siitä tarvitse paljon liikutella :) Ellei ole oikein hyvä myötätuuli, jolloin voisi ajaa vaikka kolmos-vaihteella. Lisävarusteeksi ostin korin eteen työlaukulle ja toivottavasti myös PoikaKoiralle sekä tietysti sen matkamittarin. Liikkkessä oli muuten myytävänä hieno matkamittari, kännykkämäinen navigaattorin ja sykemittarin sekoitus. Mutta hintaakin oli sitten yhtä paljon kuin tuolla polkupyörällä. Ihanahan  se olisi ollut hifistelynä ostaa sellainen. Mutta tavallinen kelvatkoon.

Saan pyörän huomenna. Melkein silti harmittaa, että joudun polkemaan sen kotiin läpi kaikkien rapakoiden. Mutta olisihan se vähän noloa hakea autolla... Joskus kauan sitten ollessani pyöräliikkeessä kuulin kuinka asiakas mietti kauniina kevätpäivänä, miten saisi pyörän kotiin. Myyjä ehdotti, että jospa vaikka ajaisit sen. Johon asiakas: "en kait minä nyt kahtatoista kilometriä aja!" Minua ja myyjää nauratti.

14 kommenttia:

  1. Onpas raikkaan näköinen! Mun pitäis mennä ryömimään kellariin ja etsimään omaa pyörää talven jäljiltä. Ehkä sille tekis terää pieni huolto. Onnea uudesta hankinnasta! Siitä tulee varmasti hyvin motivaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ajattelin, että kun pyörä rullaa mukavasti eteenpäin, ei rahise eikä rohise ja on muutenkin mukava, niin se antaa motivaatiota liikkumiseen.

      Kaivappas sinäkin pyörä esille!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Sain kuitenkin puhuttua Aviokin hakemaan sen kanssani autolla kotiin. En halua sotkea sitä kurarapavedellä heti... Kun se on niin puhdas ja valkoinen. Odottelen pari viikkoa teiden kuivumista.

      Poista
  3. Hieno pyörä. Onnea uudelle pyörälle ! Minäkin ostin parisen vuotta sitten uuden pyörän, mutta harmittavan vähän tulee ajeltua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin kuin kaikessa urheilussa: lähteminen on vaikeinta. Kun vauhtiin pääsee, niin kyllä se sujuu. Minä en koskaan ole pitänyt esim. hölkkäämisestä (joka on kyllä aika tehokasta), mutta yritän korvata sitä ulkoilemalla pitkillä pyörälenkeillä.

      Tsemppiä sininkin ajeluihin. Se on mukavaa!

      Poista
  4. Kaunis pyörä ja varmasti hyvä ajaakin. Omani on mallia "hybridi" ja tämmöselle tapille (160 cm) on liian korkea. En meinaa saada jalkaa siis siitä tangon yli eikä takaa voi heilauttaa kun siellä istuu laps... tommoinen matalamallinen kun sais vähän suuremmalla vaihdemäärällä:)

    Eikun pyöräilemään sitten. muista varoa varjopaikkoja, sieltä löytyy jäätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sen muuttunut sen verran kankeaksi, että on pitänyt opetella ihan uusi tekniikka, kun tulee pysähdys. Eli en heitä jalkaa tuosta tangon yli jommalle kummalle puolelle vaan pysähdyn, jalta maahan omille puolilleen ja sitten vasta astun pois pyörän päältä. Saman pituisia näköjään ollaan .)

      Poista
  5. Juu, kyl tolla kelpaa polkee ja pitäähän sen pyörän olla nätti. Kyllä kyllä. Hyviä pyöräilykelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Ehdolla oli toinenkin pyörä, mutta ulkonäkö ratkaisi :)

      Poista
  6. Kiva pyörä! Itse sorruin ostamaan Tunturin viime vuoden mallin tossa viikko takaperin... :) Hyvää hyötyliikuntaa eikä kovin huonoa nivelillekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Oli mukavan tuntuinen polkea kotiin liikkeestä, sen minkä nyt pystyin liukkaudelta polkemaan.

      Poista
  7. Onnea hienosta pyörästä ja turvallisia, reippaita kilometrejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Odotan niin jäättömiä pyöräteitä...

      Poista