sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tähteet kiertoon!

Toisin kuin eilen, aloin tänään touhuamaan heti aamusta. Siivosin keittiön, vaihdoin lakanat ja imuroin. Alkuperäisenä ajatuksena oli käydä ulkona syömässä. Siis kotoisasti pizzalla. Mutta. Tuo kylmyys. Meiltä ei autolla kannata keskustaan lähteä ja sitäpaitsi, auto on seisonut monta päivää käynnistämättä pihalla. Toiseksi, minun olisi pitänyt pukea toppahousut jalkaan, että olisin tarennut kävellä. Ja toppahousut päällä ei ole mukava syödä. Joten ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin kaivella ruokakaapin nurkkia ja miettiä ateriakokonaisuutta. Tuloksena oli tämä: sekametelisoppa eiku sekametelikastike.


2 krakovan makkaraa
wokkivihanneksia (niitä, joita MasterChef-tuomari Tomi Björk ei suostunut edes maistamaan)
ruokakermaa
Koskenlaskijajuuston loppu (noin 1/5 pakettia)
pippurimarinoituja valkosipulinkynsiä (avattu jouluna)
vihreitä oliiveja (avattu viime viikolla)
kaali-porkkana-ananas -raasteen loppu
pari teelusikkaa vihreää currytahnaa
lihaliemikuutio

Tuli hyvää! Ja punajuuriin on minulla myös joskus himo :)

4 kommenttia:

  1. Joskus ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, eikä ravintolaan syömään. Ei edes pizzeriaan. Esimerkiksi risottoriisiä kannattaa aina olla kaapissa, porkkanoita, tomaattimurskaa, pastaa... äkkiäkö vähistäkin tarpeista jotain keksii. Eikä Tomia tarvitse kutsua maistamaan :)

    Meillä on lidlin lohta (takuuvarmasti hevosetonta) ja uunijuureksia. Eilen tein mussakaa, mutta säästän tähteet huomiseksi töihin.

    Kivaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla on lisäksi aina ruokakermaa. Siinäpä ne keittiön perusvarustukset on!

      Samoin hyvää sunnuntaipäivää sinne. Nyt pitäisi lähteä koirulin kanssa ulos...

      Poista
  2. Minusta tähteistä tai kaapin jämistä ruoan loihtiminen on mukavaa. Luovaa ja yleensä kivoja lopputuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja mausteillahan siitä saa aina maistuvaa!

      Poista