torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Lapsuudenkodissani itsenäisyyspäivä oli aina juhlapäivä. Sitä vietettiin asiaankuuluvalla hartaudella. Illalla ikkunoille sytytettiin kynttilät, joita äiti vahti herkeämättä. Ihan vähän aikaa uskalsi käydä ulkona katselemassa toisten ikkunoita, ja miltä omat kynttilät näyttivät. Ja ne, jotka eivät polttaneet ikkunoillaan kynttilöitä, olivat kommunisteja. Tämän tosin kuulin vasta myöhemmin koulukaverilta.

Mutta toista oli Aviokin kotona, maalaistalossa. Siellä itsenäisyyspäivän rutiineihin kuuluivat joko lohihäkin nosto ja lohien perkkaus tai kalkkunoiden teurastus. Useinmiten kalkkunoiden teurastus. Tuolla Aviokin puolella kerrotaankin vähän vitsinä, että kumpi on mukavampaa, lohien vai kalkkunoiden tappaminen? Arvatkaa? No, kalkkunoiden. Koska ne ovat lämpimiä. Lohien perkkauksessa jäätyvät sormet...

Nyt sitten ei ole enää kumpaakaan kasvatettavaa. Vanhukset vanhenevat ja tuon kalkkunoiden kasvatuksen lopetti taannoinen lintuinfluessa. Kalkkunoiden kasvatusolosuhteisiin olisi pitänyt tehdä niin isoja muutoksia, että he päättivät olla sijoittamatta siihen. Hyvä niin.

Mutta voin sanoa, että nuo kalkkunat elivät aina hyvää kalkkunan elämää, toisin kuin jossain suuren suuressa kalkkunatarhassa. Kalkkunoita oli aina noin 50. Eli ne oppivat tuntemaan toisensa, eikä niiden tarvinnut käydä jatkuvaa reviiritaistoa. Jos jotain kalkkunaa alettiin kohdella huonosti, sai se aina oman yksitysaitauksen. Olen miettinyt, uskallanko ostaa tuon tämän vuoden Tieto Finlandia kirjan, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Voi olla, että en kestä lukea ja katsella niitä traagisia eläinkohtaloita.

Vietän silti taas tätäkin itsenäisyyspäivää yksin. Jaa miksi? No kun Aviokin kotona on otettu tavaksi tehdä puusavottaa näin itsenäisyyspäivänä! Koko veljessarja pääsee paikalle vapaapäivänä ja äiti saa taas talven polttopuut... Minä en lähde sinne mukaan. En lähtenyt lohentappoonkaan enkä kalkkunoiden teurastukseen. Sanon aina arvostelijoille, että luin itseni maisteriksi, jotta pääsin siisteihin sisätöihin... Taitavat pitää minua vähän omituisena ja frouvaskaisena...


Itsenäisyyspäivän "juhlalounas". Knorrin valmispasta aurinkokuivatulla tomaatilla, lisänä valkosioulinkynsiä ja oliiveja. Kaupan fetasalaatti ja kaksi lasia piimää. Ei olisi meidän äidille tällainen menu sopinut itsenäisyyspäivänä...


4 kommenttia:

  1. Niin minäkin (siis luin maisteriksi samasta syystä), mutta vuosi vuodelta pidän enemmän kaikesta fyysisestä työstä. Tappamaan en toki lähtisi, mutta nykyään autan äitiä puunkaadossa ihan mielelläni ja muutenkin tykkään tehdä kaikkia käytännön juttuja. Minusta olisi ihanaa olla jonain päivänä yhtä kätevä käsistäni kuin mitä äitini on.

    Mutta älä siitä välitä, mitä ajattelevat, jokainen on omanlaisensa. :)

    VastaaPoista
  2. Siis ihan "samma här". Käytännön työt, kuten käsityöt, ovat yhä lähempänä sydäntäni. Ajattelinkin , että monet ymmärtävät tämän postauksen jujun. Ja minun on ihan pakko palata tuohon kalkkuna-juttuun. Ennen lintuifuensaa ne saivat tepastella pitkin avotarhaa, sen jälkeen ne olisi pitänyt pitää sisätiloissa...

    VastaaPoista
  3. No onpa avokin suvussa hauska työperinne itsenäisyyspäiväksi. Minä tunnistan tuon hartaan, juhlaperinteen. Niin oli meilläkin lapsuudessa. Nykyäänkin hartaasti juhlin mielessäni, poltan kynttilöitä, käydään miehen kanssa sankarihaudalla (!) ja uutena villityksenä laitetaan joulu itsenäisyyspäivänä. Meilläkin on tekokuusi. Sellainen korkea, oikean oloinen. Oli kallis, mutta hyvä investointi. Allergian vuoksi oikea kuusi ei sovi, joten pakko hyväksyä muovinen. Siihen tottuu yllättävän äkkiä ja meidän mielestä oma kuusemme on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  4. Niin, sitä ilmiötä kutsutaan varmaankin ikääntymiseksi. Tapahtuu meille kaikille... Ja oikein mielenkiinnolla odotan meillä käyvien henkilöiden kommentteja tekokuusesta...

    VastaaPoista