lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ekat arskat!

Jihuu! Ensimmäistä kertaa auringonottoa tälle keväälle! Ulkona on tosi aurinkoinen, mutta kylmähkö päivä. Mutta parvekkeen lasitus ja eteläsuunta tuo sinne aikaisen kevään. Niinpä ruoan jälkeen vetäydyin koiran kera parvekkeen aurinkotuoliin pikku nokosille. Toppatakki päällä ja kengat jalassa, yksi parvekkeen lasi auki. Hyvin tarkeni. Nyt kasvot punoittavat ainakin pikkuisen. Huomenna pitänee lähteä vaikka meren jäälle. No, kyllä tämä minun auringonottoinnostus laantuu kesän myötä. Näin alkuvuodesta on vain mukava saada hiukan väriä olminvalkoisille kasvoille.

Laiskuuttani ostin tänään kaupan palvelutiskiltä valmista tattipastaa. Oli hyvää. Toivottavasti saan itsekin ensi syksynä kerättyä edes pikkuisen sieniä. Ostin myös Cupsolo-keittimeeni Green Tea Lemon -kapseleita. Niidenkin mausta pidän. Minä nimittäin en oikeastaan koskaan juo teetä, niin en tiedä, miltä hyvän ja kunnollisen teen tulisi maistua. Joten siinä suhteessa minua on helppo huijata.

Pihakuusi mökillä. Olen ajatelut antaa sen kasvaa vielä muutaman vuoden, mutta sitten se kaadetaan pois varjostamasta. Ellen ole kiintynyt siihen liikaa siihen mennessä... Tuon puun juurella on myös edellisen koiramme uurna. Tuosta se aina katseli järvelle ja haukkui sorsia...

4 kommenttia:

  1. Vau, mitkä maisemat ja upea sää. Ihana oli käydä tänään ulkona auringossa ja kävellä ilman keppejä. Tosin ei nyt mitään huisaa lenkkiä mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä synti jäädä tällaisella ilmalle sisälle.

      Poista
  2. Kevätaurinkoa on odotettukin!

    VastaaPoista