perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tarjoushaukkana!

Viimeinen lomapäivä pitää kuluttaa tehokkaasti. Joten päätin hyödyntää sitä hakemalla lähimarketeista niiden tarjoustuotteita. Jotta tarjoushaukkana oleminen olisi uskottavaa, tarvitaan sopiva vaatetus:



Viime vuonna ostamani Haltin toppapuku ja ainakin 15 vuotta vanhat, iki-ihanat Eccon maastokengät. Minä en yleensä lähde ruokakauppaan todellakaan kävellen ihan tarkoituksella. Yleensä teen ostokset työmatkan yhteydessä. Tai ainakin käytän autoa kauppakassina. Tänään laskin sitten retkikartta.fi avulla suorimman reitin lähimarkeketeille ja lähdin kori kädessä reippaasti matkaan! Pystyin nimittäin oikaisemaan hautausmaan läpi, koska PoikaKoira ei ollut mukana. Siinä matkalla mietin, että tällaistako se sitten on, jos joskus olen eläkkeellä. Ihanaa arkiaamun rauhaisaa menoa kohti tarjouksia. Ei hullumpaa.

No, mitä ostin? K-kaupasta kaksi pakettia tarjouskahvia, tummapaahtoista tietenkin. Ja Prismasta nämä, joka oli reissun päätavoite:

Kolme punttia tulpaaneja. Kymmen kappaletta puntissa, á 2,95. Siinä ne nyt tekeytyvät käärepapereissaan sen tunnin, niin kuin ohjeessa määrättin. Ja kertomksen mukaan Alvar Aalto suunnitteli tuon Aalto-maljakon nimenomaan 30 liian lyhytvartiselle tulpaanille.

Vuodelta talvisota oleva S-etukorttini on temppuillut jo pidemmän aikaa. Samalla päivitin palvelutiskillä kortin uuteen uskoon. Niin ja kävin vielä kolmannessakin marketissa, A-marketissa... Siellä ei ollut tarjouksia...

Koko reisuun meni tasan tunti!

4 kommenttia:

  1. Ei siellä a-marketissa paljon tarjouksia taida olla.
    Kaunis takki !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Tosiaan viime keväänä ostin. Juu, ei ollut tarjouksia A-marketissa. Semmoista nippa nappa alle 10 euron valkoviiniä ostin. Joskus olen miettinyt, että ovatkohan ne esim. yli 30 euron valkkarit hintansa väärtejä?

      Poista
  2. Sähän ootkin ollu tosi energinen ja kyllä kukkasi ansaitsit. Itte möllötin kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä vaan möllöttää. Itselläkin jäi aamupäivän aktiivisuuden jälkeen möllötys päälle, mutta onneksi Aviokki pyysi mukaan lenkittämään koiraa. No, eihän siitä voi kieltäytyä!

      Poista