sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tokat arskat!

Samanlainen päivä kuin eilen. Aurinkoista mutta kylmää. Kaiken lisäksi tuuli oli aika kova, joten meren jäälle lähdöstä ei sitten tullut mitään. Muuten sunnuntai jälleen saman kaavan mukaan: ylös, ulos ja lenkille. Ja tähän uuten elämäntapaan kuuluu, että kerran viikossa saa herkutella, oli se tänään tätä:


 
Pizzeriasta haettu pitsa. Haaveilinhan siitä jo viime viikonloppuna. Vaikka itse saan aikaiseksi ihan hyviä pitsoja, hyvää oli tämäkin, vegetariana kokin sävellyksenä. Punaista ja vihreää paprikaa, mustia ja vihreitä oliiveja, punasipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja, herkkusieniä, valkosipulia ja rucolaa. Tästä ei eines paljoa parene. Ja eihän kasvispitsassa voi olla paljoa kaloreita, eihän :)

2 kommenttia:

  1. :D Omnomnom. Mulla ei nyt oma kuuri salli vielä herkutteluja mtta ei tuo näytä kyllä yhtään pahalta. Pitäiskin miettiä, josko sais tommosesta kevytversioo tehtyä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja en syönyt edes koko pitsaa... jäi vielä huomisellekin!

      Poista